BERNDT LINDHOLM (1841–1914) – POLKUJA MAISEMAAN
9.6.–17.9.2023, Engel-rakennus
Hämeenlinnan taidemuseo esittelee kesän 2023 näyttelyssään maisemamaalareidemme eturiviin 1800-luvulla kuuluneen taiteilijan Berndt Lindholmin (1841–1914) tuotantoa. Loviisassa syntynyt Lindholm tunnetaan erityisesti metsä- ja rannikkoaiheisista maisemamaalauksistaan. Näyttely valottaa Berndt Lindholmin kehittymistä opiskeluajoista yhdeksi Suomen ja Ruotsin keskeisistä maisemamaalareista. Esillä on taiteilijan uran kannalta merkittävien teosten ja taiteilijalle tunnusomaisten metsä- ja merimaisemien lisäksi varhaisia teoksia, piirustuksia ja luonnoksia. Viimeksi Berndt Lindholmin teoksia on ollut laajasti esillä näyttelyssä Turun taidemuseossa 1995.
Berndt Lindholm taiteilijauran alku
Berndt Lindholm oli niin Suomen kuin Ruotsin taidekentällä omana aikanaan arvostettu, mutta myöhemmin historiankirjoituksen katveeseen jäänyt kuvataiteilija. Lindholm opiskeli taidetta 1860-luvulla Saksassa ja Ranskassa. Lindholm muutti 1876 Göteborgiin ja toimi siellä taiteilijana sekä Göteborgin taidemuseon intendenttinä ja taidekoulun johto- ja opetustehtävissä. Samalla hän kuitenkin säilytti yhteyden Suomen taide-elämään osallistumalla näyttelyihin ja käymällä vilkasta kirjeenvaihtoa Suomen taide-elämässä tuolloin vaikuttaneiden ihmisten kanssa.
Näyttely pohjautuu taiteilijasta tehtyyn tutkimukseen
Näyttely pohjautuu Suomen Kulttuurirahaston tukemaan FT Teppo Jokisen tutkimukseen Berndt Lindholmista. Tutkimus on ensimmäinen perusteellinen taiteilijaa käsittelevä taidehistoriallinen esitys. Se tuo uutta tietoa Berndt Lindholmin elämästä, hänen taiteellisista pyrkimyksistään ja tuotannostaan, sekä näiden suhteesta aikaansa ja aikalaisiinsa. Berndt Lindholm -tutkija FT Teppo Jokinen vierailee Hämeenlinnan taidemuseossa kertomassa taiteilijasta ja tämän tuotannosta yleisölle 29.6.2023 ja 17.8.2023 klo 17.
Näyttely jatkaa Hämeenlinnan taidemuseon suomalaisen maisemamaalauksen pioneerien näyttelyjen sarjaa (Werner Holmberg 2017, Hjalmar Munsterhjelm 2019). Näyttelyssä on esillä teoksia maamme merkittävimpien taidemuseoiden ja säätiöiden taidekokoelmista, sekä yksityisistä kokoelmista. Näyttely jatkaa edelleen Tikanojan taidekotiin Vaasaan, jossa se on esillä 20.10.2023–21.4.2024.
Näyttelyn on kuratoinut Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Tanja Pääskynen.