Setälä kertoo muistoja kouluajoiltaan lyseon historiikissa Hämeenlinnan Normaalilyseo 1873-1887-1913, jonka Ernest Suolahti on toimittanut. Setälä kirjoittaa kiinnostuneensa kieliopista sen jälkeen, ”kun kolmannella luokalla nuori, suosittu, meitä toverilliseen tapaan kohteleva opettaja Kaarlo Forsman (Koskimies) tuli ohjaamaan opinnoitamme tässä aineessa [suomen kielessä].”

Setälä jatkaa: ”Oppikirjana oli Eurénin ruotsinkielinen suomen kielioppi. Tämä tuntui minusta niin luonnottomalta, että rupesin heti sitä suomeksi kääntämään, samalla huomioonottaen eräitä opettajan tunnilla esittämiä korjauksia. Tämä työ alkoi minua kovasti viehättää. Hämeenlinnan lainakirjastosta sain Ahlqvistin „Kielettäret”, jotka olivat ensimäiset kirjalliset herättäjäni kielitieteeseen. Lisäksi tuli sitten vielä Ahlqvistin „Suomen kielen rakennus”. Näitä ja muuta vähää kieliopillista kirjallisuutta ahkerasti käyttämällä syntyi siten vv. 1878–79 kokonaisen suomen kielen muoto-opin luonnos, jonka asuntotoverini V. Salminen ja K.V. Lehtonen yhdessä minun kanssani kirjoittivat puhtaaksi; siinä muodossa on tekele vieläkin tallessa. Tämä työ, samoinkuin sittemmin lauseopin kirjoittaminen, olivat kuitenkin mitä syvimpänä salaisuutena, josta ei hiiskuttu muuta kuin muutamille aivan uskotuille.”

Pari vuotta myöhemmin Setälä kirjoitti siis laajemman suomen kielen lauseopin. Hänen oli ollut tarkoitus kerätä aineistoa äidinkielenopettajalleen, joka oli aikeissa laatia suomen kielen kielioppikirjan. Setälä kuitenkin työsti keräämänsä aineiston niin pitkälle, että se voitiin julkaista pienin korjauksin hänen nimellään.

Teoksensa ensimmäisen painoksen esipuheessa Setälä kertoo kirjansa olevan pääasiassa lyhennetty ja yksinkertaistettu versio A.W. Jahnssonin vuonna 1871 julkaistusta tohtorinväitöskirjasta. Setälän tavoitteena oli saattaa vaikeatajuinen tieteellinen teksti oppikirjaksi sopivaan muotoon. Hänen teostaan käytettiin monissa kouluissa oppikirjana vuosikymmenien ajan, useina uudistettuina painoksina.

Niin hyvin kuin Setälä tavoitteessaan onnistuikin, kaikki eivät olleet tyytyväisiä. A.W. Jahnsson oli sitä mieltä, että Setälä oli plagioinut häntä ja asiasta syntyi osapuolten välille julkinen kiista. Setälä on saanut osakseen plagiointisyytteitä vielä 2000-luvullakin. Niiden myötä on tosin herännyt myös kysymys, onko tarkoituksenmukaista soveltaa 120 vuotta sitten ilmestyneeseen ”oppikirjan kokeeseen” – näin kuului Setälän kielioppikirjan alaotsikko – samoja kriteerejä, joilla nykyään arvioidaan tieteellistä vilppiä.