Suhtautuminen talvimaisemien ja lumen kuvaamiseen muuttui suomalaisten taiteilijoiden keskuudessa 1800-luvun lopulla. Kansainvälisen koulutuksen saaneet taiteilijat alkoivat arvostaa pohjoisen luonnon eksotiikkaa. Huomattiin, että talvessa on ankaruudestaan huolimatta kauneutta ja että se kiinnosti katsojia myös Keski-Euroopassa.

Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 suomalainen taide valjastettiin isänmaan palvelukseen ja kuuden talviaiheisen maalauksen myötä Suomi esittäytyi ankarien olosuhteiden maana. Talvesta ja lumesta tuli kansallisia ylpeydenaiheita.

Lumista maisemaa kuvattiin monesti realismin hengessä ja ulkoilmamaalauksen periaatteiden mukaisesti taiteilijat suuntasivat nyt talviseen luontoon tekemään maalauksiaan paikan päälle. Tähän tarvittiin sukset ja paljon päättäväisyyttä.

Akseli Gallen-Kallela kirjoitti maalausmatkaltaan Keuruusta talvella 1886:

“Maalaan aamusta iltaan, osaksi ulkona, osaksi sisällä ja vieläpä tulenvalossakin. Palelen kuin koira ja väri tulee jäykäksi kuin vaha, kun istun ulkona ja maalaan.”

Lähteet:

Lumen maa. Lumikuorrutteisesta talvi-idyllistä modernin talven kuvaukseen toim. Hautala-Hirvioja Tuija, Katajamäki Johanna
Rovaniemen taidemuseon julkaisu, 2018

Meidän kuvamme – maa ja kansa
Ilvas Juha
SKS, 2008

Kaunis Suomi. Maaseutumaisemakuvaston historiaa 1800-luvulta EU-Suomeen
Vallius Antti
Tammi, 2015

Suomi-kuvasta mielenmaisemaan
Kansallismaisemat 1800- ja 1900-luvun vaihteen maalaustaiteessa Lukkarinen Ville, Annika Waenerberg
SKS, 2004

Werner Holmberg
Lukkarinen Ville, Pennonen Anne-Maria
Parvs, 2017